Avicii.

Måns Mosesson:

Tim: Aviciin elämäkerta

Johnny Kniga 2021.

Måns Mosesson on tehnyt valtaisan taustahaastattelutyön elämäkertaan ja kykenee siten piirtämään Tim Berglingistä ikään kuin dokumentaarisen muotokuvan. Teksti kiertyy niin uskottavasti Timin ympärille, että Mosessonin voisi erehtyä haastatelleen häntä. Ei ole, mutta hän on sen sijaan haastatellut lukuisia muita, Timin perhettä ja ystäviä, työkavereita ja tuttuja. Haastattelujen lisäksi kirja perustuu Timin laajaan viestittelyyn, somekanavien antiin ja muihin lähteisiin.

Toisinaan kääntäessä syntyy aavemaisia vaikutelmia ja tässä koin sellaisen, koska olin tiiviin aikataulun takia syvällä, syvällä teoksen maailmassa ja jollain puolitiedostamattoman tasolla koko ajan toivoin, ettei Tim kuolisi. Hän nimittäin oli vilpitön sielu, taiteellinen jääräpää, joka jäi koukkuun opioidipohjaisiin kipulääkkeisiin, ja sitten valo hänen maailmastaan ihan yksinkertaisesti vain katosi. Raskasta henkistä kuormaa raahannut matkamies jätti jälkeensä kepeää ja valoisaa musiikkia.

Levy-yhtiöpomo Neil Jacobson ällistyy:

”Mitä pirua?” Neil mumisi itsekseen. He olivat valmistelleet kuukausien ajan täydellistä tapaa lanseerata Aviciin paluu miltei kahden vuoden hiljaisuuden jälkeen. Ja tyyppi heitti nettiin kuvan laamasta?

Neil alkoi vierittää esiin Instagramin kommentteja.

EN PYSTY ODOTTAMAAN!!!!! TÄÄ MUSA ON IHAN USKOMATONTA!!!!!!! WAUUU!!! ♥

Kooohta lähtee järkiiiii!!!!!

KYLLÄ! HERRAJUMALA ME OLLAAN OOTETTU PITKÄÄN!!! MÄ RAKASTAN SUA NIIN PALJON.

Tää biisi kuulostaa niin hyvältä @avicii ♥ Sun albumista tulee yksi helvetin täydellinen mestariteos.

Kaikki tässä postauksessa tekee musta onnellisen.

Seuraavien tuntien aikana joka ikinen Neilin arvostama nettilehti tarttui uutiseen. Timin uudesta biisistä alkoi kiihkeä keskustelu Twitterissä. Ilta filmiagentin seurassa oli yhtä suurta juhlahetkeä.

Kun Tim lopulta soitti joitain tunteja myöhemmin, hän vaikutti rikkumattoman tyyneltä. Aivan kuin ei olisi välttämättä edes tiennyt, että Neil oli tavoitellut häntä päivätolkulla.

”Haloo, mitä mies?”

”Perhanan Tim. Hullu. Me ollaan suunniteltu asioita viikkoja, laitettu likoon isot rahat skarppeihin ideoihin. Ja sinä menet laittamaan nettiin kuvan jostain helvetin laamasta ja kaikki sekoavat. Netti on liekeissä, Tim! Olet nero!”

Tim Johnny Knigan sivuilla