Christoffer Carlsson:
Varjot
Johnny Kniga 2014. Kansi: Martti Ruokonen.
Nuori kriminologi Carlsson sai loistavan alun Leo Junker -sarjalleen, kun Ruotsin Dekkariakatemia valitsi Varjot maan parhaaksi rikosromaaniksi. Neljän kirjan verran kantaa punainen lanka kahdesta pojasta, jotka ystävystyvät ja ajautuvat välirikkoon. Leosta tulee melankolinen ja synkkä poliisi, Grimistä säkenöivän ironinen rikollinen. Carlssonin sävy muuttuu hienoisesti teoksesta toiseen, koska aihepiirit vaihtuvat ja ystävyys elää omaa kummallista metamorfoosiaan, mutta valovoimaisia ne ovat kaikki. Valoa ja varjoja.
Tukholma on kuvattu kuin suureksi olennoksi, joka on ymmällään, ja kirjakohtaisten juonikuvioiden ohessa Carlsson käsittelee ystävysten, vastavoimien, kamppailua, ja tekee yhteiskunta-analyysia, jonka on kirjoittanut paikoin niin taiten, että se uppoaa juoneen saumattomasti. Ensimmäisessä osassa ystävysten varjonyrkkeilytarina käynnistyy, kun Leo joutuu yllättäen kesken tutkinnan epäillyksi murhasta.
Leo:
RUOTSIN ON KUOLTAVA. Sanat on kirjoitettu alikulkutunnelin suun yläpuolelle paksuin mustin kirjaimin, ja lähikaupasta kantautuu musiikkia. Joku laulaa don’t make me bring you back to the start. Aurinko hehkuu kuumana ja kirkkaana, mutta tunnelissa on viileää ja hiljaista. Nainen hölkkää ohi kuulokkeet päässä, poninhäntä heiluen. Katselen häntä, kunnes hän katoaa näköpiiristä.
Jostakin ilmaantuu paikalle lapsi, juosten, ilmapallo kädessä. Pallo nykii ja tempoilee pojan perässä, osuu lopulta terävään kohtaan tunnelin katossa ja rikkoutuu. Poika näyttää säikähtäneeltä ja alkaa itkeä, ehkä kovan äänen takia, mutta luultavasti ei. Hän katsoo ympärilleen kuin jotakuta etsien, mutta ketään ei näy.
Olen käymässä Salemissa pitkästä aikaa. Kesä on lopuillaan. Nousen tunnelin penkiltä ja ohitan lapsen, kuljen pois pimeästä, auringon leppymättömään hehkuun.
