Christoffer Carlsson:
Ääret
Johnny Kniga 2015. Kansi: Martti Ruokonen.
Sarjan toisessa osassa sosiologin murha pudottaa Leo Junkerin keskelle ääriliikkeiden Ruotsia. Tarinassa yhteiskunnallinen havainnointi lomittuu vaivattomasti yksilön kokemuksiin, syntyy uskottava ja tenhoava maailma, jossa isot kuvat eivät jyrää yksityiskohtia eivätkä yksityiskohdat jyrsi isoja kuvia. Balanssi on viehkeä.
Carlsson hemmottelee lukijaa uudella ihanan lakonisella henkilöhahmolla Gabriel Birckillä, josta Leo mielessään toteaa: ”Poliisi aivan liian kalliissa puvussa ja profiililtaan niin teräväpiirteinen, että sen voisi painaa kolikkoon.”
Leo:
Vain yksi on varmaa: kaupunki on peloissaan. Se on näyttänyt todelliset kasvonsa, siitä olen varma. Sen kuulee kaupungin sykkeestä, kun nojautuu lähelle ja uskaltaa painaa korvansa sitä vasten, kun tosiaan kuuntelee sydämenlyöntien tikitystä. Kiihkeä ja hermostunut syke, arvaamaton. Kuin hehkulamppu, joka on alkanut välähdellä ennen kuin sammuu lopullisesti, mutta ei sitä kukaan mieti. Ei sitä kukaan näe.
Sen sijaan lyö yksittäinen kirkonkello. On keskiyö ja lumihiutaleet leijailevat taivaalta. Katulamppujen kalsea valo saa hiutaleet näyttämään hopeisilta, läpikuultavilta. Läheisellä klubilla sykkii raskas bassobiitti, joku laulaa oh, I wish it could be Christmas every day. Auton jarrut kirskahtavat vähän matkan päässä. Kuljettaja huudattaa äänitorvea.
Ja etäisyydessä: sireenit. Sellainen yö se.
