Ira B. Nadel:
Leonard Cohen: elämäkerta
Johnny Kniga 2010. Kansi: Ana Mitrunen.
Ira B. Nadelin Cohen-elämäkerta on varsin kunnianhimoinen ja paljas potretti suhteutettuna laulaja-lauluntekijä, kirjailija Leonard Cohenin tyylikkääseen julkikuvaan. Käännöksen epäkiitollisin juonne oli se, että kustantamo pyysi minua myös suomentamaan tekstissä siteeratut Cohenin laulujen katkelmat.
Tällaisessa yhteydessä en kuitenkaan voinut lähteä sanallisesti tulkitsemaan moniulotteisen Cohenin sanoituksia, vaikka juicemainen tai muuntyyppinen vapauksia hamuava ote olisi hyvinkin saattanut innostaa. Ei, oli tehtävä niin sanotut ”työkäännökset”, eli suomennetaan suht suoraan asiaa, katkotaan mielleyhtymiltä siivet jne. Aineistona siis tiukasti vain itse teksti. Ainahan sellaisesta tulee lunta tupaan, mutta eipä haittaa. Yritin tietenkin omalla vaatimattomalla tavallani kunnioittaa Leonardia ja tein suomennoksista riimilliset ja laulettavat. Käännösprosessiin siis kuului, että lauleskelin Cohenia omin sanoin, aamuin illoin. Päätän kuitenkin tämän kaikkea muuta kuin kitkerän käännösraporttini kirjailijan ja lauluntekijän omiin sanoihin, jotka ovat kaikuneet ajoin päässäni kaikki nämä vuodet: There’s a crack, a crack in everything, that’s how the light gets in.
Ulkopuolisuus taiteilijan kokemuspiirin ytimessä
Cohen asui International House -asuntolassa, joka oli varattu ulkomaisille opiskelijoille. Asuntola sijaitsi Riverside Drivella, lähellä Hudsonia, mutta Cohen vietti enimmikseen aikaa boheemiympyröissä, jotka olivat nupullaan kampuksella ja keskustan Greenwich Villagessa. Beat teki tuloaan ja Allen Ginsberg, Columbian kasvatti hänkin, oli saavuttanut kansallista julkisuutta kuuluisaksi tulleella Huudon luennallaan Six Galleryssä San Franciscossa maaliskuussa 1955 (Jack Kerouac kertaa tilanteen teoksessaan Dharmapummit). Kerouac, joka oli opiskellut Columbiassa urheilustipendin turvin, kuului hänkin Villagen piireihin. Cohen muistaa kuulleensa hänen lukeneen tekstejään Village Vanguardissa (musiikin säestyksellä) ja tavanneensa hänet myöhemmin Ginsbergin luona: ”Hän makasi ruokapöydän alla ja teeskenteli kuuntelevansa musiikkia, kun juhlat kieppuivat hänen ympärillään.” Kerouacin Matkalla oli ilmestyvä syyskuussa 1957 Vikingin kustantamana ja nouseva suureen suosioon. Sama kustantamo julkaisi myöhemmin Lempileikin. Cohen arvosti Kerouacin työtä ja kutsui tätä ”tietynlaiseksi neroksi, joka kykeni kehräämään tarinaa kuin valtava kimmeltävä hämähäkki”. Tosiasiassa Kerouac ”kehräsi suurta kertomusta Amerikasta”. Lawrence Ferlinghetti, Gregory Corso, Gary Snyder ja William S. Burroughs kirjoittivat vastakulttuuria edustavia tekstejä, ja ne muokkasivat uutta kirjallisen uhkarohkeuden maailmaa. Cohen löysi New Yorkista tukea järjestelmän vastaiselle asenteelleen, vaikka beatnikit eivät häntä täysin riveihinsä hyväksyneetkään: ”Minä olin aina vähän syrjässä. Pidin paikoista, joissa he kokoontuivat, mutta boheemit eivät hyväksyneet minua, koska ajattelivat, että olin kotoisin radan väärältä puolelta. Olin liian keskiluokkainen– – Minulla ei ollut oikeanlaista näyttöä istua boheemikahviloiden keskipöydissä.”
Kaikesta huolimatta Cohen otti vaikutteita tuosta maailmasta (ja vei ne myöhemmin mukanaan Montrealiin). Hän ei omaksunut pelkästään uutta tapaa esittää runouttaan – jazzin säestyksellä – vaan oivalsi, että spontaaniproosa saattoi niin vapauttaa kielen kuin esittää aidon kuvan todellisuudesta: ”KESKEYTYMÄTÖN JA KORJAAMATON TÄYSI SELONTEKO SIITÄ, MITÄ TODELLA TAPAHTUI.” Kieli oli avainasemassa, kun Cohen yhdeksän vuotta myöhemmin kirjoitti Kauniit häviäjät.
