Mark Putterford:
Black Rose: Phil Lynott ja Thin Lizzyn tarina
Johnny Kniga 2013. Kansi: Ana Mitrunen.
Olen kääntänyt useita musiikkikirjoja enkä edelleenkään keksi termistöä omasta päästäni tai käännä sitä suorilta käsin, vaan tarkistelen ja kyselen tutuilta muusikoilta, yleensä monista lähteistä, luen erilaisia taustatekstejä ja toisinaan etsin täsmälähteen, jolta tarkistelen. Siinä mielessä Mark Putterfordin Lynott-elämäkerta ei ollut mitenkään epätavallinen työ.
Epätavallista ei myöskään ollut Philip Parris Lynottin, viehätysvoimaisen karvaturrin, elämäntarina. Se on se vanha tuttu mutta aina yhtä tuoreesti surullinen. Köyhä poika nousee dublinilaisesta työläisarjesta aina vain suurempaan maineeseen. Kemikaaleja kuluu ja bileet kyllä loppuvat mutta vain tönäistäkseen alkuun seuraavat. On hapuilevia yrityksiä ankkuroitua normielämään, sellaiseen arkeen, johon saattaa liittyä pitkäikäisyyden näkymiä, mutta tuho on kuin sisäänrakennettu osa artistin elämää.
Epätavallista oli se, miten ajat heräsivät tarinassa eloon. Miten elävää on tuska, turhautuminen, ilo. Ja sitten poissa.
Kitaristi John Sykes kertoo:
”Ihmiset tulivat Philipin luo juhlimaan”, Sykes sanoo irvistäen. ”Mutta sen jälkeen he menivät kotiinsa toipumaan, kun taas Philip jatkoi juhlimista seuraavien tulokkaiden kanssa. Etuovesta kulki jatkuva ihmisvirta, ja useimmat tiesivät, mitä hän käytti, ja tarjosivat sitä mieluusti pysyäkseen seurassa. Riitelin hänen kanssaan siitä koko ajan. Sanoin, että se roju tappaa hänet, eivätkä ne kusipäät välitä paskan vertaa.”
”Phil ei todellisuudessa aina ollut se itsevarma tyyppi, jonka useimmat tunsivat. Hän oli aika ajoin epävarma ja tarvitsi ihmisiä ympärilleen. Kun kävin hänen luonaan, saatoin löytää hänet näppäilemästä bassoaan ja toistamasta: ’Voi ei, en osaa soittaa tätä värkkiä, en osaa tehdä biisejä, olen vitun toivoton tapaus.’ Nauroin hänelle, koska hänhän oli tehnyt rockklassikkoja ja oli tiukin tuntemani basisti. Silti hän murehti paljon ja janosi itseluottamusta. Siksi Phil ei kai piitannut siitä, että talo oli täynnä hännystelijöitä. Ihmisiä, jotka vakuuttivat hänelle, kuinka ihmeellinen hän oli, samalla kun Phil valmisteli seuraavaa fiksiä.”
