Jim Thompson:
Kylmä kuolema
Johnny Kniga 2011.
Helsinki noir -henkinen dekkari, jossa Kari Vaara ja vaimonsa Kate ovat muuttaneet Kittilästä Helsinkiin. Tässäkin dekkarissa oman pikantin lisänsä tuo Jimin tapa tarkastella suomalaista yhteiskuntaa puolitutusti, kiinnikkeittä mutta tuorein silmin. Taustatyö vei minut Harjutorin saunaan ja tutkimaan Kämpin ruokalistoja, penkomaan aseasioita ja miettimään, miten eri tavalla suomea voidaan puhua. Yksi tarinan pikanteimmista mausteista on Katen USA:ssa asuva veli John, joka piipahtaa sisarensa luona Helsingissä ja onnistuu melko lyhyessä ajassa sotkemaan asiansa. Kengätkin varastetaan jalasta.
Kylmä kuolema jäi viimeiseksi yhteiseksi kirjaksemme. Jim Thompson menehtyi vuonna 2014, mutta virnuilevalle kentuckylaiselle on yhä varattu pieni sopukka sydämestäni.
Näin lankoa kupataan
Maksan meidät sisään, haen pyyhkeet ja saunavastat. ”Lankomieheni John tässä kaipaa täysihoitoa, pesua ja kuppausta”, sanon. ”Mikäli teillä on vielä henkilökuntaa paikalla?”
Luukulla on ystävällinen nuori mies. ”Ellu on jo lähdössä kotiin”, hän sanoo. ”Ja John näyttää myös siltä, että kotiin pitäisi päästä.”
”Siinäpä se, en halua vielä viedä häntä kotiin. Kerro Ellulle, että anna viisikymppiä tippiä, jos hän jää töihin.”
Mies käy kysymässä ja Ellu suostuu. Menemme pieneen huoneeseen, joka toivottavasti Johnin silmissä muistuttaa hiukan leikkaussalia. Käsken Johnia riisumaan. Hän vastustelee. Katsahdan häntä. Hän riisuu alusvaatteisilleen. Katsahdan uudelleen. Hän riisuu alushousunsa ja seisoo niillä sijoillaan ilman rihman kiertämää, nolona. Ellu odottaa kärsimättömänä. Käsken Johnia käymään makuulleen pesupöydälle. Hän tottelee. Ellu alkaa jynssätä Johnia puhtaaksi ja minä katson sivusta. Yleensä kupataan vasta saunomisen jälkeen, koska kohonnut ruumiinlämpö vauhdittaa pintaverenkiertoa. Nyt tuumin, että helvetinkö väliä, vuotakoon John hitaammin.
Parin minuutin päästä John rentoutuu. ”Kiitos, Kari”, hän sanoo. ”Tämä on miellyttävää.”
Ellu lopettelee pesua ja ottaa esiin muoviset kuppaussarvet. ”Oletko ihan varma tästä?” hän kysyy minulta.
”En ole eläessäni ollut varmempi mistään”, vastaan.
Ellu nostaa työskentelypöydälleen läpinäkyviä sarvia ja kuppauskirveen.
John käy epäluuloiseksi. ”Mitä nuo ovat? Ne näyttävät siltä, että tekevät kipeää.”
”Kuppaus on vanha suomalainen kansanparannuskeino”, sanon. ”Se imee myrkyt elimistöstä.”
”En halua sitä.” Hän alkaa nousta ylös.
Sysään hänet alas. ”Totta kai haluat. Vai onko mies täysi lälläri?”
Hän ymmärtää, etten kelpuuta kieltävää vastausta. Ellu kiinnittää ensimmäisen imukupin Johnin selkään. John irvistää mutta ei valita. Kaikkiaan Ellu kiinnittää kuusi sarvea ja tökkäisee kupparin kirveellä pieniä haavoja Johnin selkään. John katsoo olkansa yli ja näkee kuppien täyttyvän verestä. ”Ei tämä paljonkaan satu, mutta en tajua, mitä helvetin ideaa tässä on”, John sanoo.
”Sarvet ovat kuin muovisia iilimatoja”, sanon. ”Nyt voit kertoa kavereillesi, että olet ehta suomalainen. Sinut on kupattu.”
Hänen onnistuu nauraa. ”Kavereiden tarinat kertovat useimmiten mulkun imemisestä. Minusta tämä tarina on paljon parempi.”
Ajattelin, että John kitisisi ja kusisi alleen. Hän on tehnyt vaikutuksen, pienen, mutta vaikutuksen yhtä kaikki.
