Skåne.

Anders de la Motte & Måns Nilsson:

Kuolema asuntonäytössä

Johnny Kniga 2022.

On aloitettava ulkokirjallisista tekijöistä. Harvoin on nimittäin kirjassa niin hyvää lukuohjetta kuin Skånen herroilla Kesäparatiisin murhat -sarjan aloittavan teoksen kansi. Pittoreski, värikylläinen, leppoisan harmiton. Lukuohjeen tarkentaa liepeen kirjailijakuva, jossa parivaljakko poseeraa jäyhänä puvussa ja kauluspaidassa lavastetulla rikospaikalla.

De la Motten ja Nilssonin kiireettä haudutteleman skånelaisen murhasopan liepeillä pyörii lehtinaista ja linnanomistajaa, ammattijääkiekkoilijaa ja asunnonvälittäjää, putkimiestä ja psykologia. Päähenkilöinä on kohtuumaukas kaksikko, nuori skånelaispoliisi Tove Esping ja Ruotsin rikostutkijoiden puolijulkkis Peter Vinston. Tukholmasta, tuhahtavat paikalliset. Kesäistä keittoa varten on selvästi luettu Agatha Christien reseptejä ja ehkä hieman pälyilty ruotsalaisia vanhan(hyvän)ajan dekkariklassikkoja. Aikavimmat mausteet ovat lainassa Shakespearen Kuningas Learista. Kieli poskessa kirjoitettua, kevyesti irvailevaa ja kaikenlaisista vaikutteistaan ja viittauksistaan ylpeilevää tarinaa oli letkeä suomentaa.

Ja koska hurmahengellä on tapana tarttua, lisäsin minäkin soppaan oman maustokseni. Ovathan skånelaiset vähän kuin Ruotsin savolaisia. Yhteistä näille valovoimaisille sanailijoille on  monesti se, etteivät he ihan kamalasti piittaa siitä, ymmärtävätkö ulkopuoliset, mitä heille sanotaan. Se kuuluisa kuulijan vastuu. Esimerkiksi kelpaa skånelaisten kestikievarien motto: Go mad å möed mad å mad  i rättan tid. Voiko sitä muka suomentaa mitenkään muuten kuin mukaelluksi savoksi?

Vinston kohtaa skånelaisen pienpedon:

Sängyn jalkopäässä lojui jotain.

Hetken Vinston luuli läjää lampaannahaksi mutta sitten turri liikkui ja hän oivalsi että siinä oli iso pitkäkarvainen kissa. Vinston jähmettyi. Kissa tuijotti häntä hämmästyneenä mutta myös närkästyneenä niin kuin Vinston olisi tunkeutunut eläimen reviirille eikä päinvastoin.

Ajatus joka paikkaan kulkeutuvasta kissankarvasta sai Vinstonin värähtämään. Hänellä ei ollut mitään karvoja vastaan niin kauan kuin ne olivat kiinni elukassa tai ihmisessä, mutta erillään omistajastaan ne olivat hänen mielestään vain jonkinlaista epämiellyttävää orgaanista jätettä, jonka kanssa tuli olla tekemisissä mahdollisimman vähän.

”Hus”, hän sanoi kokeillen, saisiko kissaan vauhtia, mutta katti oli sonnien lailla kaikkea muuta kuin vaikuttunut hänen arvovallastaan. Se vain jatkoi tuijotustaan.

Vinston perääntyi keittiöön etsiäkseen sopivaa astaloa, jolla saisi ajettua eläimen matkoihinsa, ja näki keittiönpöydällä sanomalehden. Cimbrishamnsbladet, hän luki lehden nimen kiertäessään sen rullalle. Kirjoitettuna vanhahtavaan tyyliin alkukirjaimena S:n sijaan C ja b aivan liki m-kirjainta.

Hän palasi makuuhuoneeseen ripein askelin. Kuului kumea jysäys, kun hän löi päänsä matalaan karmiin.

Kuolema asuntonäytössä Johnny Knigan sivuilla