Leima.

Malin Persson Giolito:

Epäilyksen tuolla puolen

Johnny Kniga 2021. Kansi: Ana Mitrunen.

Kolmas suomentamani Sophia Weber -kirja. Sophia on mahdottoman kiinnostava päähenkilö, asianajaja ja jukuripää, ja tässä tarinassa hän ottaa tehtäväkseen ajaa tuomion purkua elinkautiseen tuomitulle Stig Ahlinille, joka on syyllistynyt yhteen ja toiseen vastenmieliseen asiaan, mutta ei rikokseen, josta hänet on tuomittu. Malin (olen tietoinen, että käytän yleensä kirjailijoista sukunimiä, mutta Malin on Malin ja minä pikkasen fanitan) tarkastelee tapauksen avulla julkisuuden ja median vaikutusta oikeuslaitokseen sekä syyllisyyskäsityksiä.

Taitaa olla niin, että epämiellyttävä tai ruma tai muuten ei-sopiva ihminen on erityisen vaivattomasti aseteltavissa syyllisen rooliin mediassa, julkisuudessa, meidän, kävelevien pikaoikeuslaitosten, ajatuksissa. Lääkärin, entisen uraohjuksen Stig Ahlinin taiten rakennettua hahmoa oli virkistävää sanoittaa suomeksi ja Sophia Weberin töyssyinen arki jaksaa sisarellisesti huvittaa.

Sophia Weber ja Stig Ahlin tapaavat:

Sophia rykäisi. Stig Ahlin ei sanonut mitään. Kädet lepäsivät liikkumattomina reisilihasten päällä, kämmenet ylöspäin. Muistutti jonkinlaista meditaatioasentoa. Mies katsoi häntä, hymyilemättä, lähinnä poissaolevana. Tuli hiljaista.

Sophia rykäisi taas. Aloittaminen jäi näköjään hänelle.

”Niin”, hän sanoi hapuillen. ”Sinähän tiedät, miksi olen tullut tänne.”

Stig Ahlin levitti kätensä, laski ne taas reisien päälle ja hymyili jähmeästi.

”Ja minä olen tässä.”

Sophia oli hetken hiljaa, odotti jatkoa, mutta sitä ei kuulunut.

Voin nousta ja lähteä, Sophia ajatteli. Minun ei tarvitse jäädä.

”Niin. Niinpä”, Sophia sanoi. ”Minun pitäisi saada tietää, miksi tahdot, jos nyt tahdot, että tekisin kanssasi töitä.”

”Hans Segerstad on suositellut sinua. Toistaiseksi se riittää. Minulle.”

”Kiitän luottamuksesta”, Sophia sai sanottua. Hän avasi muistivihkonsa ja katsoi sitä. Mies oli istunut vankilassa kolmetoista vuotta. Ja onnistui jollain ilveellä näyttämään siltä kuin olisin tullut häiritsemään hänen rauhaansa. Ikään kuin hän olisi nipistänyt aikaansa minulle eikä päinvastoin. Pitäisi kaiketi laskea kymmeneen. Etten tule sanoneeksi mitään typerää.

”Kuinka voin olla asianajajalle avuksi?”

Yksi, kaksi, kolme, neljä, Sophia ajatteli. Viisi, kuusi, seitsemän, kahdeksan. Yhdeksän. Kymmenen.

”Voit kaiketi kertoa, mitä haluat. Miltä sinusta nyt tuntuu tämän kynnyksellä. Jos tosiaan haluat, että alan ajaa asiaa. Tuomionpurku on, kuten tiedät, hyvin epätavallista. Helpompaa olisi anoa elinkautisen muuttamista määräaikaiseksi vankeusrangaistukseksi. Onnistumisen todennäköisyys olisi valoisampi. Eikä se sulje pois… tuomionpurkuhakemuksen voisit tehdä, vaikka olisit jo vapautunut.”

”Minua ei kiinnosta saada muutettua elinkautista määräaikaiseksi.” Stigin ääni leikkasi huoneen ilmatilan. ”Niin kauan kuin tuomioni on voimassa minulla ei ole mitään syytä palata ulkomaailmaan. En saa työskennellä, minulla ei ole perhettä, minulla ei ole minkäänlaista elämää. Kaikki se on viety minulta. Täällä sisällä olen jokseenkin turvassa.”

Mies vaikeni ja katsoi yhä Sophiaan.

”Turvassa?” Sophia ihmetteli. ”Kyllähän sinä tiedät, että on keinoja… jos pääset vapaaksi, voit hakea henkilöllisyyden suojaamista.”

Stig Ahlin kohautti harteitaan.

”Miten siinä tapauksessa uskot minun voivan auttaa?” Sophia sanoi.

Stig Ahlin oli vaiti. Kädet lepäsivät liikkumattomina reisillä. Sophia yritti uudestaan.

”Jos minä autan sinua, sinun on autettava minua.” Sophia katseli rannettaan. Se näytti aivan paljaalta. Hän oli joutunut riisumaan rannekellon turvatarkastuksessa. ”Ajatustenlukeminen ei ole minun alaani. Kerro jotain, mitä en ole lukenut lehdistä. Tai asiakirjoista. Oletan, että sinulla on ollut aikaa vilkaista niitä. Voisit ehkä kertoa, mitä ajattelet tästä kaikesta. Mitä hyvänsä, oikeastaan.”

”Vai sillä tavalla”, Stig sanoi. ”Haluat tietää, kuka olen. Oppia tuntemaan minut, ehkäpä?” Vaikka he istuivat tuskin metrin päässä toisistaan, Stig Ahlin onnistui olemaan katsomatta Sophiaa. ”Kylläpä oletkin empaattinen ihminen. Vaikuttavaa.”

Sophia ei vastannut.

”Haluatko saada hyvän syyn kieltäytyä tehtävästä?” Stig sanoi.

Sophia ei vieläkään vastannut.

”Et tietenkään usko, että olen syytön. Mutta et halua myöntää, että se voisi olla syynä siihen, miksi et halua edustaa minua. Tuollainen nätti asianajajaheitukka. Sinulle ei sovi, että saisit verenhimoisen maineen.” Stig madalsi ääntään. ”Ehkä sitten raha? Sekö on ongelmana? Sehän yleensä on sinunlaisillesi vaikuttimena, kun pitää sanoa ei minunlaisilleni. Tai ehkä ajanpuute? Asiakkaita on jo liikaa? Luultavasti. Mutta silti olet täällä. Tarvitset jotain enemmän, jotain mitä sanoa Hansille. Jotain mikä hänen on pakko hyväksyä, mutta ei mitään sellaista, että hän menettäisi kunnioituksensa sinua kohtaan. Et halua syyttää ajanpuutetta, koska on tärkeää, että Segerstad uskoo sinun pystyvän tekemään töitä vaikka miten paljon. Olet ehkä tullut kimpaannuttamaan minut. Yhteistyöongelmathan olisivat aivan erinomainen syy. Sysäät vastuun minulle. Kaikille osapuolille olisi tietenkin parasta, jos minä tekisin päätöksen puolestasi. ’Stig Ahlin ei halua, että edustan häntä.’ Sitten voit sanoa, että kätesi ovat sidotut.”

Epäilyksen tuolla puolen Johnny Knigan sivuilla