Pamela Des Barres:
Kuumana bändiin: bändärin tunnustukset
Johnny Kniga 2006.
Jo useita omintakeisia teoksia julkaissut Pamela Des Barres ei tunne häpeää, tuo vapaa sielu. Ensivaikutelmani kääntäjänä oli, että Pamela on rehellisempi kuin hänen omien etujensa nimissä kannattaisi olla. Se kertoo enemmän yhteiskunnasta kuin Pamelasta. Kas kun Pamela on bändärimuistelmissaan pirskahteleva, rehellinen, lapsekas, suorasukainen, lihallinen, ihaileva, elämänmyönteinen, rohkea. Melkoisen epäsovinnainen ja mitä ihanin pakkaus, pisamat ja valloittava hymy, upeat kutrit ja habitus muutenkin kohdillaan.
Kaiken ytimessä kuitenkin on roihuava rakkaus musiikkiin (ja kukapa ei rakastaisi supermakeen musiikin tekijöitä, saattaisi Pamela todeta). En halunnut kääntää häntä sujuvammaksi, häveliäämmäksi tai miksikään muuksikaan. Aitous ylittää kohtuuden, järjen äänet, häveliäisyyden, tylsän keskiluokkaisuuden, tasapäistävien normien nujerruksen. Se on vastustamatonta, vaikka herättäisi välillä kaikenlaisia tuntemuksia myötähäpeästä suojelunhaluun enkä nyt puhu erityisesti Pamelasta. Pamelalla vastustamattoman avoimen persoonan kätköistä tuikkii itseironia ja kesytön äly. Sen näplääminen olisi rikollista.
Miss Pamela kertoo mentoristaan Frank Zapasta:
Pidimme toisiamme kädestä ja yritimme pysytellä tyyninä kunnes Mr. Z ilmaantuisi paikalle. Frank oli minulle ainainen mysteerio, vaikka olisin tavannut häntä kuinka taajaan. Hänen mielipiteensä olivat minulle ratkaisevia, mutta en päässyt perille hänestä. En edes saanut itseäni kutsumaan häntä Frankiksi. Keksin nimittää häntä Hankiksi tai MZ:ksi, mutta useimmiten kutsuin häntä Mr. Zapaksi. Uskoin, että hän oli ihmisystävä korkeinta kastia ja pyrki muuttamaan maailmaa pelottelemalla, inhottamalla, solvaamalla ja repimällä ihmisyyden kappaleiksi. Hän yllytti ihmiset reagoimaan ja sai heidät kohottelemaan kulmakarvojaan kertomalla, että Kansasissa ihmiset riehaantuivat. Ja kohta hän lukisi MINUN tekstiäni. Pystyin juuri ja juuri olemaan aloillani. Pelkäsin pahinta ja toivoin parasta.
Hän istui edessämme paljasjaloin ja paidatta ja luki aikaansaannoksiamme. Ainoat äänet huoneessa olivat siniviivaisen lehtiön kahahtelu ja Frankin ajoittaiset naurunhörähdykset.
