Michael Gruber:
Luiden laakso
Johnny Kniga 2006. Kansi: Jussi S. Karjalainen.
Pidän älyllisistä dekkareista ja tässä on sellainen. Gruber tutkailee karmivan henkilöhahmonsa Emmylou Dideroffin avulla uskontoa, uskoa, ihmisen tarvetta nojata johonkin itseään suurempaan. Dideroff on kuin enkelinpasuuna, Brugmansia x candida, kutsuvan viehkeä mutta jumalauta myrkyllinen. Tietenkin kirjaa oli juuri siksi ilo kääntää. Ken haluaa nähdä, miten pimeys hiljaa kehkeytyy, vaivihkaa näyttäytyy, lukee.
Miamilainen etsivä Jimmy Paz katsoo silmiin E. Dideroffia:
Paz näki naisen pienten pupillien laajenevan ja peittävän iiristen sinisen meren ja laajenevan edelleen tavalla, joka ei ollut mahdollista, hän näki pupillien ulottuvan iiristä ympäröivään valkoiseen, naisen kasvoille ja edelleen koko huoneeseen. Hän näki helvetin kuolettavan kauneuden paljastuvan, hän tunsi kuinka se veti häntä puoleensa, muistojen virta kieppui hänen päässään ja muutti merkitystään, kyllä, tämä oli hänen tiensä, uusi elämänsä, tähän hänet oli tehty. Ihana voima veti häntä ja moraalikompassin neula pyöri väkkäränä.
Paz reuhtoi itsensä tuolista, tuoli kolahti lattialle hänen takanaan. Naisetsivä irrotti katseensa lehdestään. Hänen pyöreillä kasvoillaan oli hämmentynyt ilme. Pazia oksetti, hän oli antaa ylen pöydälle, menettää ruumiinsa hallinnan. Musta ympäröi hänet, punainen pyöri ympyrää, hän katsoi epäiltyä kuin tunnelin päästä. Naisen kasvot olivat nyt aivan tavalliset.
