Jeanette Björkqvist
Mibi: paha poliisi
Johnny Kniga 2024. Kansi: Maria Mitrunen.
Kävi näin. Toimittaja, kirjailija Jeanette Björkqvist kirjoitti elämäkerran. Siinä Mikael ”Mibi” Runeberg, nuori porvoolainen poliisi, oppi Itä-Helsingissä katujen kovan todellisuuden, eteni KRP:hen ja lopulta Helsingin huumepoliisiin, jossa hän astui miinaan nimeltä Jari Aarnio ja hänet leimattiin tämän oikeaksi kädeksi. Mibi menetti miltei kaiken, mitä menettää voi.
Björkqvist kirjoittaa ansiokkaasti, mutta ruotsiksi, joka on myös Runebergin äidinkieli, joten kirja Polisjäveln tarvitsi suomentajan, jotta siitä voisi tulla Mibi: paha poliisi.
Kun ryhdyin käännöstyöhön, oivalsin, että Björkqvist oli tehnyt kohtuullisen lyhyessä ajassa massiivisen urakan. Tietenkin haastatellut laajasti ja leppymättä Runebergiä ja ankkuroinut tämän henkilöhistorian paikoilleen aikojen, paikkojen ja tapahtumien pyörteisiin. Taustoittanut, kaivanut tietoa. Tarkistellut, punninnut, ruotinut. Lukenut lähdeteoksia ja kymmeniä lehtijuttuja, joista valtaosa oli kirjoitettu suomeksi.
Björkqvist siivilöi aineistosta kirkkaan ja vähäeleisen tarinan, joka oli parhaimmillaan nautittuna viileänä. Runebergin tulikiven katkuiset repliikit vaativatkin palamattoman alustan. Siinä mielessä kumpikin sai pitää kiinni tyylistään.
Tekstiin tutustuessani tajusin, että asetelma oli minulle aivan uusi, koska kirjan päähenkilö puhui sujuvasti suomea ja oli käyttänyt huumepoliisin työssä suomea, tapahtumat sijoittuivat lähinnä Suomeen, ja niistä kertovat lehtijutut ja muut lähteet oli kirjoitettu pääasiassa suomeksi.
Minun piti siis ikään kuin purkaa tarina osasineen takaisin suomeksi.
Piti pystyä erottelemaan, mitä ja miten lähteissä oli käsitelty asioita ja miten Björkqvist oli sulattanut aineksensa tarinaksi. Sitten se piti ilmaista suomeksi, asianmukaisen sujuvasti, kirjoittajan tyylillä, päähenkilön autenttisuutta muuttelematta, lähteet huomioiden ja omaa käännösrimaa madaltamatta.
Lamaannuin, koska aikataulu oli tiukka. Onneksi kauhun hetki kuuluu rutiinityövaiheisiin. Sen jälkeen sisuunnun. Tartun tekstiin kuin ärhäkkään pienpetoon. En tosiaankaan aio vahingoittaa olentoa, mutta sitä pitää päästä tarkastelemaan lähempää.
Työjärjestys oli omalaatuinen, mutta kenties ainoa mahdollinen. Ensin käänsin lähdeluettelon. Sitten tapailin Björkqvistin tyyliä. Huh. Lakonista, pudottelevaa. Skarpisti asiallista. Hän ei sorru pikkusieviin yrityksiin näplätä lukijan tunteilla. Draaman kaaret muovautuvat jollain luonnonlahjakkuuksien taitamalla vaistomaisella tajulla, missä järjestyksessä ja millaisin annoksin asioita tulee kertoa.
Tekstin edetessä luin lähteet yksi kerrallaan, joihinkin palasin kyllä useita kertoja. Tutkin, miten asiat on kerrottu niissä, milloin, missä tilanteissa, millaisia käsitteitä, sanavalintoja. Vertailin Björkqvistin sulattamaan kokonaisuuteen. Mietin, miten suomeksi, kompastelin eteenpäin.
Ennätin Runebergin värikkäisiin repliikkeihin. Mikä neuvoksi? En tiennyt, miten Runeberg puhui suomea. Korrektisti yleiskielellä vai puhekielellä, slangilla? Vitsaillen, asiallisesti, ylemmyydentuntoisesti, kepeästi, selittäen, värikkäästi, mietiskellen? Päätin tehdä luonnoksen lonkalta. Se oli hauskaa, kuten aina, koska puheen kääntäminen on suurimpia huvejani. Saatana-sana oli hyvin edustettuna. Samoin idiootti. Vaistomaisen Mibi-puheen luonnosteltuani kävin netissä kuuntelemassa muutaman suomenkielisen haastattelun, joista vohkin Runebergin puheenparren ominaisuuksia ja muita tykötarpeita. Sitten soitin hänelle kysyäkseni tärkeistä avainsanoista. Sain kaiken tarvitsemani avun, mutta kokonaisuus minun piti silti pystyä pyöräyttämään omin päin.
Minulle oli erityisen tärkeää, että niin Björkqvist kuin Runeberg kokisivat suomennetun tekstin omakseen. Björkqvistin tapauksessa kahdesta syystä. Ensinnäkin hän on ammattitaitoinen, lahjakas, uuttera, lahjomaton. Sydän paikallaan, mutta kieli terävänä. Oikea hyvän toimittajan perikuva, joka ansaitsi vain parasta. Toisekseen hän on ystäväni. Siksi hän on jatkossa tässä tekstissä Nette.
Mikael Runebergiä en tuntenut entuudestaan. Kirja oli hänen puheenvuoronsa tapahtumista, jotka veivät häneltä työn, uran, maineenkin. Oli vähintään kohtuullista, että hän tunnistaisi puhetyylin omakseen myös suomennoksesta.
Raakakäännöksen ja sen hiomisen jälkeen seurasi siis vielä täysin uusi suomentamisen työvaihe, jossa Nette ja Mikael lukivat tekstin, kommentoivat sitä ja minä hioin. Emme tainneet suoristaa ainuttakaan mutkaa, ja niitä riitti. Sinnikkyytemme lisäksi meillä oli asiantuntijalukija ja tietenkin kustannustoimittaja, joiden ansiosta suomennos terävöityi entisestään. Lopputuloksena oli kirja, joka voi tarjota valppaalle lukijalle paljon enemmän kuin pelkän tuntuman siitä, mikä Mibi oli tai on miehiään. Olkoonkin, että ristiriitainen päähenkilö tuo kirjaan kuin kirjaan pienen pikantin lisän.
Nette aloittaa:
Tämä tarina voisi alkaa 29. joulukuuta 2016. Silloin annettiin Suomen ylivoimaisesti suurimman poliisiskandaalin tuomiot. Kävi ilmi, että pääsyytetyn, Helsingin huumepoliisin entisen päällikön Jari Aarnion, lisäksi muista syytetyistä poliiseista vain yksi sai langettavan tuomion. Hän oli Mikael ”Mibi” Runeberg.
Syyttäjä oli vaatinut Mibi Runebergille vähintään kahta ja puolta vuotta vankeutta. Helsingin käräjäoikeus päätyi huomattavasti ankarampaan ratkaisuun: kolme vuotta ja kuusi kuukautta muun muassa neljästä törkeästä virkarikoksesta.
Tarina voisi alkaa myös vajaata kuukautta myöhemmin, tammikuussa 2017. Silloin rikosylikonstaapeli Mibi Runebergille valkeni lopullisesti, mitä oli tapahtunut. Hänet oli kokeneena huumepoliisina tuomittu pitkään vankeusrangaistukseen. 26 vuotta kestänyt ura poliisina oli peruuttamattomasti ohi.
Mutta ei tarina siitäkään ala.
Se alkaa tammikuisesta perjantaista vuonna 2014.
