Mikko-Pekka Heikkinen
Betoniporsas
Johnny Kniga 2018. Kansi: Maria Mitrunen.
Jokainen hyvä kirja on pohjimmiltaan, ytimeltään teoria jostain. Hyvällä kirjalla tarkoitan niin ehjää ja kiinnostavaa sanallista illuusiota, että lukija myöntyy astumaan sisään ja hyväksymään tarinassa vallitsevan todellisuuden.
Kirjan ydinteoriassa testausprosessi eli loppuratkaisua, kliimaksia, nostatusta edeltävä teksti on usein se kiehtovin osuus, kirjan juju. Täten esimerkiksi loppuratkaisu on vain pieni osa kuviota. Mitä juonivetoisempi kirja, sitä tärkeämpi tietysti.
Helsinkiin sijoittuvaa Betoniporsasta voi toisin sanoen lukea perinteiseen tapaan kuin mitä tahansa vauhdikasta tarinaa, jossa on vaikuttavia käänteitä ja antoisia henkilöhahmoja, esimerkiksi Punavuoren radikalisoituneita hipstereitä. Mutta ydinteorian näkökulmasta Heikkinen tutkii, millä tapaa urbaani ympäristö ja sen kaupunkilaisimmat asukkaat ovat osa luontoa. Tai millä tapaa luonto pyrkii kaupunkilaiseksi. Keskeisenä katalysaattorina eksperimentissä on Kaivopuistossa asustava ja sieltä ravintonsa metsästävä toimittaja Jyry Pesiö. Helsinki, tuo ihana kamala kaupunki, näyttäytyy erittäin kiinnostavassa uudessa valossa, kun sen riesana on myös haavoittuva infrastruktuuri ja taivaanrannassa sipaisu maailmanlopun uhkaa.
Betoniporsas oli ja on samaan aikaan kiinni ajassamme ja myös sen edellä. Kakkoskustannustoimittajan näkökulmasta yhteistyö Mikko-Pekan kanssa teoksissa Terveiset Kutturasta (2012) ja Poromafia (2016) jatkui Betoniporsaassa tuttuun tapaan avartavana. Kirjailijan oman polun vinkkelistä Mikko-Pekka ei jäänyt toistamaan samaa vaan liikkui kirja kirjalta tutkimaan uusia aihepiirejä. Ei niin helppoa kuin miltä se kuulostaa.
Mikko-Pekka kommentoi:
Heinäkuussa 2017 etsin leiripaikkaa Kaivopuistossa. Piti löytää läntti, johon Betoniporsaan cityeräilijä-toimittaja Jyry Pesiö telttansa pystyttäisi. Istuin kallion juurelle puun suojaan melko lähelle Ursulaa ja puiston keskiosia. Meri pilkotti lehvien läpi Katajanokan suuntaan. Tunteja kului, ilta vanheni. Lähellä remusi naisseurue piknikillä, mahdollisesti polttareita viettäen. Auringon laskiessa huomasin, että silmieni tasalta kallion seuraavalta portaalta minua tuijotti rusakko. Vain parin metrin päästä. Kun vastasin katseeseen, eläin pötki tiehensä. Seuraavaksi minua lähestyi edustaja polttariseurueesta. Meinaatko pitkäänkin istua siinä, nainen kysyi, koska täytyisi päästä pissalle. Silloin huomasin vessapaperit läheisessä puskassa. Totesin leiripaikan kelvokkaaksi, mutta jätin pissapaikan tarinasta pois. Tosielämässä puistotelttailun taitaisi keskeyttää myös poliisi.
Taustatyöt veivät minut myös Ateenaan. Kaupungin laitamilla satama-alueella oli valtava pakolaisleiri, johon pääsin tutustumaan. (Betoniporsaassa pakolaisleiri rakentuu Kaivopuistoon, kun maalaiset vyöryvät karkuun Suomen romahtaneista maakunnista.) Ateenassa opin, että länsimaisin standardein järjestäytynyt pakolaisleiri on itse asiassa eräänlainen pop-up-kylä tai -kaupunki. On kaupat, kahvilat, parturit, koulu, sairaala eli kaikki peruspalvelut. Ateenaan Lähi-idästä ja Afganistanista tulleet pakolaiset asuivat siisteissä konttiasunnoissa, jotka olivat lämpimiä tammikuun koleassa säässä. Kontit muodostivat valtaisalle asvalttikentälle kujia ja aukioita. Vaatimattoman putiikin myyjä oli ainoita englannintaitoisia, muistaakseni Irakista tullut. Ateenan baarialueella haastattelin suomalaista SPR:n katastrofialuekonkaria ja Kaivopuistossa kiersin hänen kollegansa kanssa nurmikenttiä, joille hän sitten hahmotteli pakolaisleiriä tarinani tarpeisiin.
Betoniporsas sijoittuu Terveiset Kutturasta -romaanin tavoin mustalla huumorilla kärjistettyyn lähitulevaisuuteen, ja näin jälkikäteen on hupaisa huomata, joitakin tarinan yksityiskohdista on jo jäänyt menneisyyteen. Punavuoren radikalisoituneet hipsterit rouskuttavat kirjassa heinäsirkkasnäksejä Brewdog-panimon baarissa Viiskulmassa. No, sirkkaproteiini ei koskaan lyönyt läpi ja katosi 2020-luvulle tultaessa. Niin kävi myös Brewdog-baarille, jonka hintaville käsityöoluille ei baarinpitäjän mukaan löytynyt asiakaskunnasta tarpeeksi arvostusta.
