Janne Huuskonen & Miro Hilden:
Koukussa: vuosi narkomaanien elämää
Johnny Kniga 2022. Kansi: Maria Mitrunen.
Janne Huuskonen on saanut elämässään kokea, että omilla valinnoilla ja teoilla voi olla yllättävän pitkät liepeet. Joskus ne pyyhkäisevät yli, kun on kulunut vuosikymmeniä. Niin kävi, kun hänen poikansa Miro Hilden alkoi opiskella valokuvausta ja ilmoitti haluavansa kuvata narkomaanien elämää. Voisiko isä ehkä auttaa?
Isä auttoi. Janne on entinen rikostoimittaja, hän otti yhteyttä tuttuihinsa ja ”Mama” avasi kuvaajalle kotinsa ovet. Valokuvanäyttelyksi tarkoitetusta kuvakokonaisuudesta muotoutui vaivihkaa siemen kirjaan. Oikeastaan se tarkoitti, että Janne ja Miro vain jatkoivat yhteydenpitoa Mamaan. Päättivät tehdä reportaasin siitä, millainen on pääkaupunkiseudulla asuvien huumeidenkäyttäjien vuosi.
Edellä kuvatulla asetelmalla olisi varmasti ollut lopputuloksena hyvä kirja, mutta miksei korottaa panoksia, jos siihen kykenee. Koukussa-teoksen erityinen lumo nimittäin kehkeytyy tarinan kolmen kertojan jännitteistä (huomautettakoon, että jännitteet ovat huomattavasti monimuotoisempia kuin sanan kapeassa merkityksessä tarkoitetut kiristävät välit). Kirjan kolmiyhteys juontuu siitä, että Janne on lahjakas toimittaja ja kirjailija, mutta myös entinen käyttäjä. Miro puolestaan on kasvanut lapsuutensa käyttäjien keskellä, vaikkakin narkomaaniaikuiset yrittivät parhaan kykynsä mukaan suojella poikaa siten, ettei hän esimerkiksi ollut ennen kirjan tekoa nähnyt kenenkään piikittävän itseään. Kertojakolmikon viimeistelee kirjan päähenkilö Mama, johon minäkin kustannustoimittajana äkkiarvaamatta kehitin etätuttavuuden ja -kiintymyksen, ihan tekstin perusteella. Emme ole tavanneet, koska Mamaa ja kirjan muiden ihmisten henkilöllisyyttä on varjeltu nimien ja paikkojen vaihtamisella.
Pääkertoja Janne tekee lukijoille järisyttävän palveluksen kuvaamalla aihepiiriä hyvin läheltä, itseään lainkaan säästelemättä tai säälimättä. Näin avautuu niitä näkymiä, joiden keskellä käyttäjien läheiset ponnistelevat päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen.
Maman persoona piirtyy esiin salanimestä huolimatta, tihkuu tekstiin oikeana ihmisenä. Tiedättehän, sellaisena kuin me kaikki olemme. Tyyliin voi helvetti ja oijoijoi. Eli yhtenä hetkenä suurisydämisenä, seuraavassa pikkumaisena, vaikka elo tuokin mieleen pikkuruisen hyönteisen, joka nostelee jalkojaan kihokin tahmeasta karvasta. Joskus on ohutta yläpilveä, toisinaan kynnetään naamalla peltoa. Miron tiiviit puheenvuorot tuovat asetelmaan miellyttävää monivalotusta. Viimeistelevät sen lahjomattomuudellaan.
Kokonaisuus on siten viipale elämää. Rohkeus, jota kaikilla kolmella on, soi aivan erityisellä tavalla. Olen myös vakuuttunut siitä, että se soi pidempään kuin valtaosa ihmisten tuottamista äänistä. Se on kaunista, se on hirveää, se rikkoo sydämen. Lopputuloksena on kirja, joka on inhimillisesti ryhdikäs ja ryhdikkäästi inhimillinen.
Enkä usko, että kirjojen on tarkoituskaan olla täydellisiä täsmälääkkeitä yhtään mihinkään, mutta parhaimmillaan ne ovat tepsiviä rohtoja, jotka virittävät ajattelemaan, oivaltamaan, tuntemaan. Keskustelemaan. Se on addiktoivaa, eikä yhtään huono koukku se.
Janne kommentoi:
Koukussa oli minulle matka synkkiin paikkoihin, jonne paluu puistatti. Tarja oli lämmin lukulamppu huoneen nurkassa, välillä vihreä valo hätäuloskäynnin yllä. Kieli, rakenne, sävy, havainnot, itseen tarttuvat kirjan henkilöiden tunteet. Kaikissa niissä saatoin nojata Tarjaan, jonka kustannustoimittaminen hakee vertaistaan.
Koukussa Johnny Knigan sivuilla
