Sinikka Paavilainen:
Kyynelvaunut
Into 2014. Kansi: Tex Hänninen.
Sinikan tarina osui tarkoin varjelemaani hellämielisyyteen. Johtuneeko siitä, että romaani perustuu tositapahtumiin, inkeriläisten musertaviin sotakokemuksiin vuosina 1929–1953. Jälleen kerran uskottavuus juontuu vaivoja säästelemättömästä taustatyöstä. Sinikka nimittäin haastatteli Suomeen sittemmin muuttaneita inkeriläisiä kolmen vuoden ajan ja Kyynelvaunut syntyi, vaikka romaani onkin, dokumentaatiosta.
Riipaiseva tarina on ja ihmiset kuin lastuja historian laineilla. Ehkäpä aikamme ajaa ihmiset kohti toden kajoa niin suurina joukkoina, niin kaipuisina, että toden tarve tihkuu true crimen ja tositarinoiden, dokumenttien lisäksi entistä enemmän perinteiseenkin kertomakirjallisuuteen. Mistä lohtua pimeyden keskellä, jollei tarinoista.
Sinikka kommentoi:
Tarja ei päästänyt minua tekstin suhteen helpolla. Kyynelvaunujen jälkeenkin olen kirjoittanut sodan järjettömyydestä ja kauheudesta yksityisten ihmisten kokemuksien kautta. Runokirja Tuntemattoman sotilaan hauta ilmestyi 2018. Kaupalliset, suurta yleisöä kiinnostavat kirjat ovat usein toimittajien urheilijoista, artisteista ja rikollisista kirjoittamia elämäkertoja. Tuomitsematta kaupallisuutta; kirjat voivat olla myös mielenkiintoisia, mutta liian usein mennään raha edellä ja kirjojen pääasiallinen sisältö on ”uskaliaita paljastuksia” henkilön elämästä. Onneksi myös kaunokirjallisuutta julkaistaan nykyään paljon!
