Aino Kivi:
Joutonainen
Into 2022. Kansi: Anna Makkonen.
Kun käy oikein hyvin, romaanirakennelma kaikkineen muuttuu hienovireiseksi instrumentiksi, jolla voi mittailla yhteiskuntaa tuoreesti. Apparaatti näyttää meidät ja aikamme hiukan uudessa valossa, koska perspektiivi on uusi. Kuvat voivat olla lievästi vinksahtaneita, mutta ne ovat teräviä, tenhoavia, kirpaisevia.
Astetta kehittyneemmillä instrumenteilla saavutetaan sama kuin kelvokkailla perusmalleilla, mutta viihdyttävästi. Sellainen vekotin on Ainon toinen romaani Joutonainen. Romaanin epäkesko päähenkilö on ”Annu” (lainausmerkit, koska nimessä hiukan epäselvyyttä), joka on sekä lintu että kala. Taivaanlintu, kuten takakannessakin todetaan, mutta myös vastarannan kiiski. Annua ei kannata sen enempää analysoida, ettei hahmon herkullisuus väljähdy. Mutta sanonko vaikkapa niin, että hän tuo tarinassa vapautta ja kaaosta, missä kulkeekaan. Eräänlainen pitkästyneiden vapahtaja siis. Uuden polven vaeltajanainen. Ja tämä vakituisia osoitteita, luutuneita ihmissuhdekuvioita ja tavanomaista arkea kaihtava hahmo kyllä jaksaa tallustaa. Samalla kuulemme tuoreita näkemyksiä parisuhteista, Suomen asuntopolitiikasta, työnteosta, perheestä…
Kun Aino hioi instrumenttiaan, pääsin näkemään läheltä hämmästyttävän tyylipuhtaan, vireän, innostuneen ja perinpohjaisen sukeltamisen tarinan tematiikkaan ja henkilöhahmoihin. Alussahan tarinan idea on usein littana ja lattana, koska se on puristunut ikään kuin siemeneksi. Sitten kasvatetaan juonta, käänteitä, tarinallisia kerrostumia, sivuteemoja… Ainon työskentelyä seuratessani ajattelin, että näkisittepä tämän, lukijat. Kun kirjailija puhkuu tarinansa henkiin. Se valaisee päivän.
Aino kommentoi:
Tarjan kanssa haettiin yhdessä pitkään sitä, kuinka tarina avautuisi lukijalle. Ydin oli olemassa, alku ja loppu, siemen mullassa, mutta verso haki pitkään muotoaan, haarautui, kasvoi ja kehittyi, kunnes lopulta puhkesi kukkaan. Tarja ei ole koskaan välinpitämätön tai kädenlämpöinen lukija vaan hakee aina tarinan kuumaa pistettä. Tarjan kanssa työskennellessään tietää, että lopputuloksesta tulee varmasti paras mahdollinen, ei puolikasta tai jotain sinne päin.
