Antti Vihinen:
Sininen enkeli
Into 2023. Kansi: Emmi Kyytsönen.
Ensin kaupunkiin tuli Punainen prinsessa, sitten Sininen enkeli. Antti Vihisen tamperelainen KRP-parivaljakko Markus ”Blues” Berglund ja Jari ”Rhythm” Ruokosalmi ratkoo Tampereella rocktähden väkivaltaista kuolemaa Vaaran värit -sarjan toisessa osassa. Ja kyllä, Tampere on paikkana aivan verraton kasvualusta, johon voi rohkea kylvää juoni- ja teema-aineksiksi vaikkapa rikkaan teollisuussuvun vaiheita, WTC-iskuja, manserockia, kansainvälisiä asekauppoja, uskon ja uskontojen merkitystä nykyihmiselle. Ahneutta, unelmia, epätervettä kaihoa, lempeyttä.
Antti on kirjailija, joka ajatustensa tarinavarastossa vieraillessaan ei pelkää noukkia koriinsa hyvin erilaisia, jopa päällisin puolin yhteismitattomia aineksia. Näistä hän loihtii ainutlaatuisia keitoksiaan, jotka ovat poikkeuksetta kiehtovaa cross kitcheniä. Vihismäisesti skarppeja, maailmoiltaan kiehtovia.
Pelottoman kirjailijan kanssa on aina ilo työskennellä. Ikävä kyllä saan seuraavan kerran odottaa valmiiksi painettua teosta ennen kuin pääsen kurkistamaan, millainen ja minkä värinen olento sarjaan ilmaantuu prinsessan ja enkelin jatkoksi, koska yhteistyömme on päättynyt. Haikein mielin tervehdyksiä Tampereelle!
Antti kommentoi:
Sininen enkeli oli kolmas yhteinen kirjamme. Hieman oli jo kertynyt rutiinia, mutta kaikki oli taas kerran täysin uutta. Monta kertaa kirjoittamistyön aikana mieleeni nousivat vanhat rokkibändiajat 80-luvun Tampereelta. Osin tämä johtui tietenkin siitä, että enkelissä juttua ja juonta hämmentävät manserokkarit, elähtäneet roudarit, edesmennyt ystäväni Petteri Salminen kitaroineen, taivaallinen The Doors ja Jim Morrison. Tarjan kanssa työskentely olikin tällä kertaa yhdenlaista aiheiden ja ideoiden sovittamista, aivan kuin olisimme tehneet töitä bändin treenikämpällä. Yhteen piti sentään nivoa World Trade Centerin tuho, tamperelaiset asekauppiaat, lopunajan Doors ja rikkaan perheen raikulipoika, rocktähti Miki. Tarjasta kehkeytyi tämän kirjaprosessin aikana minulle ”bändikaveri”: hän piti kompin kasassa huterissakin käänteissä, huolehti sointiväristä, rypisti kysyvästi otsaansa, kun kuuli epävireisiä sointuja, vaati pitämään taukoa, jos soitosta tuntui lähtevän inspiraation voima. Tarja sparrasi, kyseenalaisti, vaati pohtimaan ja hiomaan. Bändeissä on sellainen hieno piirre, että niiden jäsenet hioutuvat kummalla tavalla yhteen loppuelämäkseen. Siispä parhaat terveiset mahtavalle bändikaverilleni Tarjalle!
