Millariikka Rytkönen
Täysin auki
Johnny Kniga 2024. Kansi: People’s. Kannen kuva: AJ Savolainen.
On niin kummallista, että julkisuudesta tunnetut ihmiset ovat ikään kuin yhteistä omaisuutta. Tiedämme heistä jotain ja luulemme tuntevamme heidät. Onhan se järjetöntä, mutta sillä logiikalla tunnettu ay-pomo ja kätilö Millariikka Rytkönen on esimerkiksi tiukka ja sanavalmis punapää, joka pärjää pukumiesten maailmassa. Ei sinänsä paha lausunto, yksioikoinen tietenkin, mutta me, Rytkönen ja Lipponen, teimme yhdessä kirjaa, ja kohtasin ihmisen, joka on oikea työmyyrä. Kipinöivän kiinnostunut kirjoittamisesta.
Millariikka Rytkönen siis osoittautui sellaiseksi herkäksi rämäpääksi, jotka ovat kustannustoimittajien lellikkejä (on etuoikeus työskennellä innostuneiden ihmisten kanssa). Loput voi lukea Täysin auki -kirjasta, jossa rakentuu kyllä kuva kirjoittajastaan, mutta myös tämän päivän Suomesta ulkonäköpaineista päihdeongelmiin, naisvihasta mediatodellisuuteen.
Hän kirjoittaa lempeästi ja säälimättä. Armottomin hän taitaa lopulta olla itseään kohtaan. Rehellisyys kirpaisee niin kuin monet arvokkaat asiat, mutta monissa liemissä keitelty ihminen tietää, miten käytetään pätevintä kivunlievittäjää synkkyyden edessä. Naurua. Täysin auki on hieno sekoitus itkua ja naurua, inhimillisyyden aineksia.
Ja onhan totuudentorvella toinenkin puoli. Suorasukaisen ihmisen myötätunto kohdistuu erityisesti heikossa asemassa oleviin tai epäoikeudenmukaisesti kohdeltuihin ihmisiin. Se on toivon pilkahdus näinä ankeina aikoina. Myötätunto, siitä kumpuavat teot ja valinnat, saattaa nimittäin olla ainokainen polkumme parempaan maailmaan, ja se tarkoittaa, että parempaa maailmaa ei tarvitse jäädä odottamaan huomiseen, sodan loppumiseen, ensi viikkoon, ensi vuoteen, seuraavaan vaalikauteen, vaan se on ulottuvillamme heti, vähäisesti mutta väkevästi toteutettavissa koko ajan, tässä ja nyt.
Milla kommentoi:
Kustannustoimittaja on kirjan kätilö, jota ilman yksikään kirja ei syntyisi. Kuten kaikki kätilöt, tämäkin oli sellaista sorttia, joka ei halunnut olla homman päätähti. Mutta jokainen, joka on jotakin joskus synnyttänyt, kirjoista mukuloihin, tietää, että ilman kätilöä siitä ei tulisi lasta eikä paskaakaan. Tästä tuli sen sijaan kirja, joka oli julkaisukuukautenaan Suomen seitsemänneksi luetuin tietokirja. Ei paskemmin siis.
Se, että kohdalle sattuu ihminen, jonka kanssa sielut kohtaavat, on enemmän kuin esikoiskirjailijana uskaltaa edes toivoa. Tarja katsoi rohkeasti kohti ja uskalsi olla joojoo-naisen sijaan kustannustoimittaja. Hänellä on uskomaton taito synnytysvalmentaa kirjan kansien väliin kokonaisuus, josta olen edelleen, yli vuosi ilmestymisen jälkeen, valtavan ylpeä. Vaatii suunnatonta ammattitaitoa luoda yhteistyö sellaiseksi kahden ihmisen väliseksi yhteydeksi, jossa rakentuu syvä luottamus ja sen myötä kirja.
Tarjan kanssa uskalsin olla täysin auki. Sen suurempaa lahjaa kirjoittajana en olisi voinut saada ja esikoiskirjan ilmestymisen ”ei enää koskaan”-vaiheen muututtua ”ehkä sittenkin vielä”-vaiheeksi, päätin, että jos vielä kirjoitan kirjoja, haluan tehdä sen nimenomaan Tarjan kanssa. Muutoin se kaikki olisi liian pelottavaa.
Ja aionhan minä vielä kirjoittaa. Kirjoja. Tarjan kanssa. Pitäähän sitä jatkossakin Iltalehden toimittajalla olla tekemistä, kun laskee, kuinka monta vittu-sanaa tai sen johdannaista kirjasta löytyy.
